lauantai 24. maaliskuuta 2012

Trust is like a paper, once it's crumbled, it can't be perfect.

The Hunger Games Soundtrack: Taylor Swift ft. The Civil Wars - Safe & Sound

Happy Hunger Games!! Tätä kannatti odottaa. Aloitetaanpa päivän alusta. Menin kouluun ja käsityön tunnille ja totesimme opettajan kanssa, että minun mekostani puuttuu yksi kappale ja se oli oikein mukavaa. Sitten katsoimme videota biologian tunnilla ja sitten katselin kankaita tuunauskurssilla. 

Koulun jälkeen menin kotiin katsomaan uusimman Vampyyripäiväkirjojen jakson. Heti sen jälkeen Markus haki minut keskustaan. Siellä emme tehneet mitää erikoista. Seurani koostui näistä ihmisistä : Betti, Petra, Markus ja Petriina.

Puoli kahdeksalta piti tulla kotiin ja noin puolentoista tunnin päästä lähdimme äidin kanssa ajamaan kohti Turkua. Elokuvateatteri oli täynnä ihmisiä. Vieressäni valitettavasti istui äänekäs teinipissis joukko ja juuri se minua lähimpänä oleva tyttö hätkähteli ja äännähteli ärsyttävän kovaan ääneen. Minullakin muutamassa kohdassa tuli tippa linssiin, mutta ei sitä nyt ihan niin vuolaasti olisi tarvinnut nyyhkyttää kuin hän teki. 

Elokuva oli mahtava. Aivan fantastinen. Rakastin asuja ja meikkejä ja toteutusta. Näyttelijäkokoonpano oli täydellinen. Tämän elokuva ostan kyllä hyllyyni.

Nyt pian nukkumaan ja huomenna keskustaan viimein katsomaan sitä Lauria (:
P1015855
P1015852
2012-03-23 12.41.23
2012-03-23 12.49.19
2012-03-23 18.32.52
2012-03-23 19.06.57
2012-03-23 21.26.50
2012-03-24 01.00.50
2012-03-23 21.27.00
p

Ei kommentteja:

followers