30 Seconds To Mars - Kings and Queens
Päivä kerrallaa, sitä koittaa pärjätä omillaa.... Sain tänään maailman kamalimman herätyksen. Juha ja Niilo tulivat huoneeseeni, laittoivat kaikki mahdolliset valot päälle, kiljuivat ja huusivat ja hakkasivat minua muovisella kauhalla. Olin siis vain hieman vihainen kun revin itseni lopulta ylös.
Illemmalla Mäkirinteet tulivat käymään meillä, minut pistettiin sitten leikkimään lasten kanssa ja ihan kivaahan se oli.
Huomenna aamuyöstä viimeinkin... TVD !! Apua kuolen.... (((:
Huomenna lähden ehkä Hyvinkäälle kummitätini nelikymppisille.
Kuulemisiin lukijat ((:
P.S Kun selasin tuossa valokuvia, niin törmäsin kuviin vuodelta 2005. Ja mun leikkaus kuviin. Yhtäkkiä tulvahti mieleen muistot siltä sairaala ajalta, ja kuinka en oikeasti edes ymmärtänyt, kuinka vakavasta asiasta oli kyse.
Muistan sen pelon, mutta en edes ymmärtänyt mitä pelkäsin.
Muistan ensimmäisen yön, kun heräsin teho-osastolla täynnä letkuja ja laitteita, ja ainoa mitä halusin oli nähdä äiti ja isä.
Muistan sen helvetillisen toipumis ajan vuode osastolla, sen kivun ja pahan olon.
Muistan sen kun pääsin viimein kotiin ja kouluun, ja kaverit kantoivat reppuani vuorotellen.
Muistan miten pojat järjestivät tappelun kun joku heistä oli vahingossa tönäissyt minua ruokajonossa.
Mutta loppujenlopuksi, mielummin koin sen leikkauksen tuossa iässä, kun en ihan kokonaan ymmärtänyt sen kauhuja ja mahdollisuuksia kuolemasta, kuin nyt, tai pari vuotta sitten, kun leikkaus olisi ollut jo pakollinen, ja olisin itse ollut paljon tietoisempi asioista...
Pahoitteluni tälläisestä purkauksesta, aloin vain miettiä sitä aikaa niiden kuvien myötä. Tässä sitten teillekkin muutama kuva musta sairaalassa. (valokuvista otettuja).
P.S Kun selasin tuossa valokuvia, niin törmäsin kuviin vuodelta 2005. Ja mun leikkaus kuviin. Yhtäkkiä tulvahti mieleen muistot siltä sairaala ajalta, ja kuinka en oikeasti edes ymmärtänyt, kuinka vakavasta asiasta oli kyse.
Muistan sen pelon, mutta en edes ymmärtänyt mitä pelkäsin.
Muistan ensimmäisen yön, kun heräsin teho-osastolla täynnä letkuja ja laitteita, ja ainoa mitä halusin oli nähdä äiti ja isä.
Muistan sen helvetillisen toipumis ajan vuode osastolla, sen kivun ja pahan olon.
Muistan sen kun pääsin viimein kotiin ja kouluun, ja kaverit kantoivat reppuani vuorotellen.
Muistan miten pojat järjestivät tappelun kun joku heistä oli vahingossa tönäissyt minua ruokajonossa.
Mutta loppujenlopuksi, mielummin koin sen leikkauksen tuossa iässä, kun en ihan kokonaan ymmärtänyt sen kauhuja ja mahdollisuuksia kuolemasta, kuin nyt, tai pari vuotta sitten, kun leikkaus olisi ollut jo pakollinen, ja olisin itse ollut paljon tietoisempi asioista...
Pahoitteluni tälläisestä purkauksesta, aloin vain miettiä sitä aikaa niiden kuvien myötä. Tässä sitten teillekkin muutama kuva musta sairaalassa. (valokuvista otettuja).
2 kommenttia:
apua :o saanko kysyy, mut mikä sul sit oli?
ja ainiin, mä oon tehnyt kokonaan uuden blogin, siis entinen blogihan oli se matkan varrelta. jos haluut ni liity uudelleen lukijaksi =) http://jjonnassworld.blogspot.com/
Mul on synnynnäinen sydänvika.
Ai mä vähän ihmettelinkin kun en päässyt enää siihen vanhaan mut kiitti linkistä liityn varmasti (:
Lähetä kommentti