Mariska - Miksi Rakkaus
Älä muista mua pahalla, mul on vikani ei kukaan ole täydellinen. Voi jeesus ihmiset oletteko ikinä nähneet painajaista ? No tietenkin olette, mutta sellaista, aivan tajuttoman järkyttävää, että heräät melkein huutaen ja hiki otsalla, etkä uskalla edes liikkua kun heräät ?
Mä revin itteni pakolla tänään ylös jo klo 06:00, ensin istuttuani puol tuntii sängyssä järkyttyneenä. Näin siis aivan kamalaa painajaista. Se siitä unisiepparista...
En ole tehnyt mitään järkevää. Ensi viikonloppuna ajattelin mennä Hyvinkäälle tekemään jouluostoksia, katsotaan miten onnistuu (:
En tiedä, kuinka kertoo
Ilman että loukkaisin sun tunteitasi kulta.
Se on kaikki tai ei mitään
Keskivertoo rakkautta mä en tahdo sulta.
On menny liian kauan
Siihen että lupaat kaikki muuttuu paremmaksi,
En jaksa odotella,
Olla yksinäinen vaikka meitä onkin kaksi...
Mua pelottaa ajatus ettei olla yhdessä.
Mua sattuu, en tiedä oonko väärässä
Jos oman onneni valitsen, luovutanko liian helpolla?
Aina ei voi elämässä olla voitolla.
En tiedä, kuinka kertoo
Ilman että loukkaisin sun tunteitasi kulta.
Se on kaikki tai ei mitään
Keskivertoo rakkautta mä en tahdo sulta.
On menny liian kauan
Siihen että lupaat kaikki muuttuu paremmaksi,
En jaksa odotella,
Olla yksinäinen vaikka meitä onkin kaksi...
Mua pelottaa ajatus ettei olla yhdessä.
Mua sattuu, en tiedä oonko väärässä
Jos oman onneni valitsen, luovutanko liian helpolla?
Aina ei voi elämässä olla voitolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti